Kananmunia täydellä sydämellä. Suonenjoelta.


Perheyritys Pitkillä perinteillä

Meidän tilamme Pirttilä sijaitsee Suonteen rannalla, viisi kilometriä Suonenjoen keskustasta etelään. Me, Heikki ja Heli Kanninen isännöimme tilaa. Olemme koulutukseltamme puutarhureita, sukupolven vaihdoksen myötä siirryimme isännöimään Pirttilää vuonna 1983. Alkuun viljelimme vihanneksia avomaalla ja kasvihuoneissa. Vihannesten jatkojalostuksen siirryttyä pois Suonenjoelta, keskityimme tuottamaan kananmunia. Alkuun vanhassa navetassa oli häkkikanala, mutta vuonna 2002 heitimme häkit ulos ja aloimme tuottaa munia uudessa lattiakanalassa. Rakensimme toisen kanalan vuonna 2011 ja tällä hetkellä tipoja on yhteensä noin 6000. Kaikki kanamme ovat ruskeita ja ne munivat ruskeita munia.


Onnellisen kanan munia Onnellisesta kanalasta

Kanat tepastelevat kanaloissamme vapaana. Kanalamme on perinteinen yhden kerroksen kanala, jossa rehua ja vettä on tarjolla koko ajan. Kanat syövät itse viljelemäämme kauraa ja ohraa. Lisäksi rehuun sekoitetaan valkuaistiivistettä ja kalkkia. Kanamme juovat samaa vettä kuin suonenjokelaiset kaupungin keskustassa - kuulumme kaupungin vesi- ja viemäriverkoston piiriin.Yöksi kanat kiipeävät nukkumaan yöpuille, toki ne torkkuvat orsilla pitkin päivääkin. Kanoillamme on hyvät oltavat, ne ovat vapaita ja onnellisia! Seuraamme kanojemme vointia ja terveyttä valvontakierroksilla: piipahduksia tehdään useita kertoja päivässä. Kanalassamme on hälytysjärjestelmä, joka ilmoittaa esimerkiksi lämpötilan noususta, jolloin Heikin kännykkä alkaa piristä. Tuotanto-olosuhteita ja kanojen hyvinvointia valvovat myös kunnan terveysviranomaiset - eläinlääkäri tekee tarkastuskäyntejä säännöllisesti. Suomalaiset kananmunat ovat puhtaita, eikä salmonellavaaraa ole.


Kanalan pehkuista kaupan hyllylle Kellon tarkkuudella

Kana munii parhaimmillaan munan päivässä. Kanat tulevat meille 16-viikkoisina nuorikkoina. Muninta alkaa, kun kana on noin 20 viikon ikäinen. Nuorilla kanoilla munat ovat alkuun pieniä ja munakoko kasvaa iän myötä. Munat vierivät pesistä hihnalle, joka tuo munat kerran päivässä pakkaamoon. Pakkaamossa munat nostellaan käsin lajittelukoneeseen, jossa ne läpivalaistaan ja lajitellaan painon mukaan. Lajittelukoneessa on myös leimasin, joka suihkauttaa munan kylkeen kirjain-numeroyhdistelmän 2FI11617. Kun munassa on tämä numero, tiedät että ne ovat meiltä! Lajittelukoneesta munat pakataan käsin suoraan myyntirasioihin ja viedään kylmiöön. Olemme uudistaneet rasiamme keväällä 2014, sillä halusimme luoda tuotteillemme persoonallisen, yhdenmukaisen ilmeen. Pakkaamme vain oman kanalamme munia. Näin voimme olla varmoja munien tuotantotavasta ja munan laadusta. Arvostamme käsityötä ja inhimillistä otetta kanarouvien kohtelussa.


Paikallinen munantuottaja Sinua lähellä

Toimitamme itse kananmunat kauppoihin. Rasiat pakataan kontteihin tai laatikoihin ja jokaiseen rasiaan leimataan parasta ennen päiväys. Nopea tavaran kierto ja lyhyt toimitusketju takaavat muniemme tuoreuden. Olet ehkä huomannut automme liikenteessä. Automme on varustettu jäähdytyslaittein - kesälläkään ei kylmäketju katkea. Pyrimme keskittämään munien toimitukset kauppoihin, jolloin ylimääräinen autolla ajaminen jää pois. Saimme pakkaamohyväksynnän vuonna 2012. Jokaisessa munarasiassa on pakkaamotunnuksemme FI207. Pakkaamolupa edellyttää omavalvontaa ja laajaa kirjaamista. Ympäristölupamme on päivitetty viimeksi vuonna 2011. Ruokinnan peruselementti on itse viljelty vilja. Kanat syövät kaiken pelloillamme tuotetun ohran ja kauran. Jos kesän sato jää laihaksi, ostamme lisäviljaa naapureilta. Kananlanta on hyvä lannoite, jota levitetään pelloillemme keväisin ennen kylvöjä.


Pienet kananmunat

Pienet S-koon kananmunat ovat juuri munintansa aloittaneiden kanojen munia. Ne ovat kevyitä, alle 53 grammaa, ja niistä saat parhaat keitetyt kananmunat kunhan et keitä niitä liian koviksi. Pienet munat pakataan 10 munan rasioihin. Näitä herkkumunia on saatavilla kausittain.

Keskikokoiset kananmunat

Keskikokoiset M-koon kananmunat painavat 53 - 63 grammaa. Ne sopivat mainiosti niin leivontaan, keittämiseen kuin paistamiseenkin. Tätä munakokoa pakataan 10 kappaleen rasiaan.

Isot kananmunat

Isot L-koon kananmunat painavat 63 - 73 grammaa. Kuten keskikokoisetkin munat ne sopivat kaikenlaiseen käyttöön. Tätä suosikkituotettamme pakataan sekä 10 munan että 6 munan rasiaan.

XL-kokoiset kananmunat

Kanalamme erikoisuus, XL-kokoiset kananmunat ovat kooltaan yli 73 grammaa. Nämä jättikokoiset kananmunat sopivat erityisesti leivontaan. Joskus näistä munista saattaa löytyä kaksi keltuaista, jolloin olet saanut nuorten kanojen munia - ne ovat vasta aloittelemassa munintaansa. XL-kokoiset kananmunat löydät 6 munan rasioista.


Olemme levittäytyneet ympäri Savoa

Etsi sinua lähin myyntipisteemme.